sunnuntaina 18. lokakuuta 2009

Mätsärimenestystä Espoossa

Tänään lähdettiin Pohjois-Espooseen mätsäriin. Osallistuttiin Aksun kanssa veteraaneihin. Veteraaneissa oli tällä kertaa vain 4 koiraa ja kaikki oli oikein upeita vanhuksia. Aksu meni kehässä oikein hienosti ja tulokseksi tuli VET1! Tuomari olisi kuulemma halunnut napata Aksun mukaansa, että taisi hän tykätä pojasta .

BIS-kehää odoteltiinkin sitten melkein pari tuntia ja kun vihdoin kehä alkoi Aksu oli aika väsyny. Mutta kun kehään päästiin ja nakit otin esiin niin jo poikaan tuli eloa! Kehässä oli 9 koiraa, joista ensin valittiin 5, jotka laitettaisiin järjestykseen. Ehdin jo pettyä, kun meitä tultiin kättelemään kehästä pois kunnes tuomari huuta että: "Ei, ei cairnia pois, vaan mäykky". No siinä sitten vielä seisotettiin ja juoksutettiin koiria kunnes meidät sijoitettiin kolmansiksi! Olin niin ihmeissäni ja ylpeä! Ei olla pariin vuoteen BIS-kehässä sijoituttukaan. Mukaan tarttui 18,5kg ruokaa, koirahierontakirja, piparkakkumuotteja, vitamiineja yms. Ei kyllä vähään aikaan ruokaa tarvitse ostaa. :D

Valkeita hampaita ja uneliaita terriereitä

Toissapäivänä (pe 15.10) sai pojat kokea järkytyksen kun kurvattiin eläinlääkäriasema Arkin pihaan. Edessä oli molemmilla hammaskiven poisto. Mentäessä sisään pojat punnittiin ja painot olivat oikein hyvät, Speedy painoi 10,85kg ja Aksu 11,50kg (200g lähtenyt parissa viikossa, vaikkei millään dietillä Aksu olekkaan! Tollasena kun paino pysyisi, niin hyvä olisi). Poikien yleiskunnoissa ei ollut mitään moitetta, ainoana mainintana Aksun sydämen pieni sivuääni kuului yhä, mutta sille ei sen kummempaa tarvitsekkaan tehdä.

Aksu rauhoitettiin ensimmäisenä ja oli Speedystä kyllä jännä nähdä veikka ihan lötkönä ja rauhallisena, kun yleensä se tuppaa koheltamaan kokoajan. Aksu jätettiin operoitavaksi ja lähdimme Speedyn kanssa parinkymmenen minuutin lenkille. Takaisin tultua Speedykin rauhoitettiin ja Speedy nukahti paljon huonommin kuin Aksu, ovesta tulevia ihmisiäkin piti kuikuilla kauheasti ennen kuin uni voitti. Me lähdimmekin sitten kotia päin, sillä pojat jäisivät kaiken varalta tarkkailuun Aksun heräämisvaikeuksien takia.

Kahden aikaa Arkista soitettiin, että pojat alkoivat heräillä, joten saataisiin hakea heidät pois. Kun sisälle päästiin häkissä oli vastassa kaksi niin töttöröötä poikaa. Pari hännänheilautusta tuli, mutta muuten oltiin ihan muissa maailmoissa.



Kotiin päästyä ei maltettu oikein käydä nukkumaan ja piti haukahdellakkin pihalta kuuluville äänille, mutta taas uni sai vallan ja sitä nukuttiinkin katkonaisesti lenkkiin asti. Iltaan mennessä Aksu oli jo lähes oma itsensä, kerjäillessä makupaloja ja huomiota, mutta Speedyllä se kesti seuraavaan aamuun asti.


Kyllä nyt kehtaa pepsodenthymyjä esitellä! :)

maanantaina 12. lokakuuta 2009

Vapaudesta takaisin remmielämään

Otettiin viime viikon lopussa hieman varaslähtö syyslomalle, kun koitti lähtö mökille torstaina heti koulun jälkeen. Neljän tunnin ajomatka meni Aksun osalta hienosti, poika nukkui koko matkan, mutta Speedy raukka läähätti ja tärisi, ei kyllä tullut minään yllätyksenä, koska Speedy ei ole koskaan pitänyt autoilusta. Levähdyspaikalle saavuttiin juuri täydelliseen aikaan, sillä törmäsimme aivan valloittavaan 4kk cairnterrieripentuun! Kuvia tuli pidennetyn viikonlopun aikana otettua taas ihan mukava määrä, alla löytyy muutamia niistä.


Speedyn ensimmäinen ilta meni nukkuessa ja Aksun tuijottaessa takkaa.


Yksi aamuista oli ihan mieletön, järvelläkin niin paljon sumua ettei eteenpäin nähnyt.





Iltaisin näytettiin tältä.

Tänään tuli vihdoin ja viimein varattua pojille ajat hammaskivenpoistoon. Perjantai aamulla klo 10.45 menee Aksu ensin operaatioon ja heti Aksun jälkeen on Speedyn vuoro. Aksulla oli viime nukutuksen jälkeen (kannuskynsi revennyt) vaikeuksia herätä, joten Speedyn ollessa käsittelyssä voi lääkärit sitten seurailla Aksun tilaa. Toivottavasti kaikki sujuu niin kuin pitää.

Sunnuntaina onkin syksyn viimeisimpiä mätsäreitä pk-seudulla. Pohjois-Espoon ratsastuspolut RY järjestää mätsärin Priimus tallin maneesissa. Tuolla olimmekin viime vuonna ja tänä vuonna sitten uudestaan!

maanantaina 28. syyskuuta 2009

Lääkärireissu

Tänään kävästiin Aksun kanssa Arkissa korvatulehduksen jälkitarkastuksessa. Vasemmassa korvassa oli 2vko sitten hiivatulehdus ja oikeassa korvassa bakteeritulehdus. Saimme sitten Aksulle siihen antibiottikuurin sekä korvatipat. Korvat olivat parantuneet täydellisesti, hieno homma! Tultiin myös siihen tulokseen, että pojille pitää varata lokakuun aikana hammaskivenpoistot.

sunnuntaina 13. syyskuuta 2009

Match show Veikkolassa

Tänään lähdettiin Veikkolan koiraharrastajien järjestämään mätsäriin Aksun kanssa. Osallistuimme veteraaneihin, joita oli ilmoittautunut 7 kappaletta. Aksun parina oli borderterrierinarttu. Tuomari kehui molempia koiria, kuinka ne olivat pirteitä ja hyvin säilyneitä ja lopuksi, pitkän pähkäilyn jälkeen, punainen nauha ojennettiin meille. Punaisten valinnassa oli onni ja tuomari mieltymys myötä ja Aksu sijoitettiin ensimmäiseksi! Kiva lisä oli saada kirjallinen arvostelu, jossa arvioitiin yleisvaikutelma, esiintyminen ja esittäminen, kaikki oli erinomaista. Bis-kehää odoteltaessa ehti poika jo väsähtää. Väsymyksestä huolimatta esiintyminen meni erinomaisesti, mutta sijoitusta ei tullut. Hirmu tyytyväinen olen kyllä Aksun käyttäytymiseen ja siihen että jaksoi poika tsempata loppuun asti.


(VET PUN1)

lauantaina 12. syyskuuta 2009

Mökkielämää & mätsäri

Aika taas hujahtanut kuin siivillä. Kesäkin tuli ja meni. Koirien kanssa ei mitään sen kummempaa tapahtunutkaan, ainoa isompi asia kesän aikana oli parin viikon mökkireissu Itä-Suomessa, tässä hieman kuvia siitä.


Riemu oli suuri 4h ajon jälkeen.


Menoa vanhuksilla riitti.


Puolikuollut kala oli oikea aarre, sekä vedestä pelastettu kaisla.

5. elokuuta olikin tavallisesta mökkimenosta poikkeava päivä, luvassa oli Parikkalan koiraharrastajien mätsäri. Speedy jäi mökille nukkumaan riehumisesta väsyneenä ja Aksun kanssa suuntasimme kohti Parikkalan keskustaa. Parinamme oli kingcharlesinspanieli ja Aksu nappasi hienosti punaisen nauhan. Punaisten veteraanien kehässä sijoutukseksi tuli VET3, oikein tyytyväinen olen Aksuun, käyttäytyi kehässä mielettömän hienosti.



perjantaina 17. heinäkuuta 2009

Citylenkkeilyä

Tänään käytiin poikien kanssa 3 tunnin reissulla. Hain kameraan uuden kaulahihnan Tapiolasta ja nappasin pojat mukaan. Mentiin vajaa puol tuntia bussilla Tapiolaan ja raukat itkivät lähes koko matkan kuumissaan bussissa. Onneksi varasin vettä ja kupin mukaan niin saivat juoda kunnes päästiin perille. Uudet itkut aloitettiin kun jätin pojat kaupan eteen ja kävin ostamassa sen hihnan. Voi sitä riemua, kun vihdoin päästiin kunnolla lenkille. Käytiin isolla tekoaltaalla, jossa vähän piti sorsille ja lokeille uhitella. Tekoaltaalta siirryttiin sitten meren rannalle missä pojat kahlailivat mahaa myöten. Kuvia tarttui matkalta hieman, lisäilen tähän pari ja kuvagalleriasta voi käydä katsomassa loput. Oli koirat kyllä väsyneitä kun kotiin päästiin, uni maistui etenkin Speedyllä iltalenkkiin asti.